torstai 13. lokakuuta 2016

Uusi sohvapöytä

Tämä on jo vanha juttu. Pitkään himoitsin tätä pöytää, mutta syntyihän se sitten viimein noin puolitoista vuotta sitten.


Poikani hankki minulle pari FIN-lavaa ja sahasi niistä osan leveydestä pois. Sen jälkeen nuo lavat olivat häkkikellarissani kuivumassa muutaman viikon. Sitten alkoi työläämpi hiontavaihe. Ensin käsipelillä hioin lavoista isoimmat tikut ja karheudet pois. Kun minusta alkoi tuntua, että ennen hionnan valmistumista minulta menee terveys ja selkä pettää, kysyin ystäviltä lainaksi hiomakonetta. Sen kanssa homma sujuikin nopeasti.

Lopuksi maalasin lavat valkoisella. Maalin piti olla kevyesti peittävää, mutta sehän peittikin puun heti ensimmäisellä maalauskerralla. Niinpä valitsin lavan, jonka halusin päällimmäiseksi, ja hioin sitä vielä käsipelillä kevyesti saadakseni puun syyt vähän näkyviin.

Kuvassa pöydästä puuttuivat vielä pyörät, mutta nekin sain paikalleen pojan avulla sitten myöhemmin. En halunnut peittää pöydän pintaa edes lasilevyllä, minusta tämä on oikein hyvä näinkin. Äitini kyllä varoitteli, että viinilasi voi kaatua tuossa pöydällä. Mutta jos ei pysty enää asettamaan lasiaan oikeaan kohtaan pöytää, onkin hyvä lopettaa juominen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti